Monesti, kun mahdollisten opiskelujen jälkeen pääsee työelämään kiinni, alkaa suurempien hankintojen suunnittelu. Asunnon ostaminen on näistä yksi yleisimmistä esimerkeistä, jolloin myös lainan ottaminen tulee ajankohtaiseksi. Mutta milloin työssäkäyvän on oikeasti perusteltua ottaa lainaa?

Missä tilanteissa työssäkäyvä tarvitsee lainaa?


Vaikka työssäkäyvällä on joko säännölliset tai säännöllisen epäsäännölliset tulot, tulee eteen usein tilanteita, jolloin lainarahan tarve tulee omalle kohdalle. Vuonna 2020 noin 31 prosentilla suomalaisista oli asuntolanaa, mikä on lähes kolmasosa Suomen kansasta, puhumattakaan muista lainan muodoista.

Lainaa voi tarvita esimerkiksi asunnon ostamiseen, auton hankintaan, edellisten lainojen yhdistämiseen. Lisäksi kenenkään elämä ei yleensä mene käsikirjoituksen mukaan, joten elämässä voi sattua yllättäviä tapahtumia. Näitä voivat olla esimerkiksi ihmisen tai lemmikin sairastuminen, vesivahinko, auton hajoaminen, uuden ammatin opiskeleminen tai muu tilanne, jolloin on pakko turvautua lainarahaan.

Lainaraha onkin auttanut miljoonia suomalaisia eri elämäntilanteissa, oli mukana sitten säästörahaa tai ei. Lisäksi jos kuvittelit, että kaikkein varakkaimmat työssäkäyvät ihmiset eivät tarvitse lainaa, olet väärässä. He eivät tarvitse varmastikaan niin paljoa lainoja, mutta lainan ottaminen ostotilanteissakin voi olla monesti järkevämpää, kuin ostaminen ilman lainarahaa.

Säännölliset tulot

Säännölliset tulot ovat lainan myöntäjien mielestä yksi tärkeimmistä asioista, kun lähdetään laskemaan lainatarjousta. Oli sinulla sitten tulot 1200€ tai 3500€ kuukaudessa, katsotaan tulojen säännöllisyys aina eduksi. Tulojen suuruus vaikuttaa sitten luonnollisesti myönnettävän lainan suuruuteen.

Valitettavasti yrittäjille esimerkiksi asuntolainan saaminen voi olla paljon hankalampaa, kuin toisen palveluksessa työskentelevällä työntekijällä, vaikka tulot olisivat hyvät. Lainantarjoajat laskevat aina tilastollisia riskejä ja valitettavasti monen yrityksen riskit sekä epäsäännölliset tulot näyttäytyvät helposti suurempana riskinä, kuin säännölliset ja tasaiset tulot.

Tällöin toisenlainen lainantarjoaja, kuten Saldo voi olla ratkaisu. Heiltä saa esimerkiksi kulutusluottoa jopa 10 000 euroon saakka. Lisäksi lainan saa ilman vakuuksia ja helpommin myös, vaikka omistaisi yrityksen.

Tämä seikka voi tuntua monen mielestä epäreilulta, mutta valitettavasti tilastot puhuvat puolestaan. Jos työssäkäyvällä on säännölliset tulot, ovat ne pankkien ja muiden lainantarjoajien mielestä oikeastaan aina parempi perusta myöntää lainaa. Varsinkin inflaation kourissa olevat pankit ovat tiukentaneet lainaehtojaan, jonka vuoksi myös muut lainantarjoajat voivat olla silloin hyvä vaihtoehto.

Säästöt

Tietyissä ollaan yleensä kiinnostuneita säännöllisten tulojen lisäksi säästöistä. Jotkut aloittavat säästämisen jo ensimmäisistä tuloistaan lähtien, kun taas jotkut eivät saa säästöön rahaa oikeastaan koskaan tiukkojen tilanteiden tai velan vuoksi.

Joidenkin vanhemmat ovat säästäneet lapsilleen asuntoa varten rahaa lapsen koko elämän ajan, mikä osaltaan helpottaa ensiasunnon ostamista. Kaikilla lähtötilanne ei kuitenkaan ole tämä, ja moni joutuukin säästämään vuosien ajan pienistäkin tuloistaan ensiasuntoaan varten. 

Säästöt auttavat aina lainan saamista, mutta aina ne eivät kuitenkaan ole pakollisia, sillä myös kulutusluotot ilman säästöbudjettia ovat onneksi vaihtoehto myös työssäkäyville. Vaikka siis olet työssäkäyvä ihminen, mutta sinulla ei ole säästöjä, saat lainaa sitä hakemalla takuuvarmasti.

Ole realistinen

Kun täytät mitä tahansa lainahakemusta, tulee sinun olla realistinen. Laske kaikki tulosi ja menosi ja mieti, minkä verran sinulla on mahdollisuus maksaa lainaa takaisin kunakin kuukautena. Lainantarjoajat myös näkevät edelliset lainasi, joten kannattaa kertoa myös niistä rehellisesti.

Mitä huolellisemmin täytät lainahakemuksen, sitä nopeammin asia etenee. Lisäselvittelyt aiheuttavat aina ylimääräistä vaivaa ja vievät myös paljon aikaa. Käytä siis mieluummin aikaa lukujen miettimiseen heti, jotta voimavarasi eivät mene turhaan myöhemmin puuttuvien kohtien täyttämiseen.